Viides (ja viimeinen) päivä Heräsimme aikaisin, sillä aamiainen oli puoli kahdeksalta. Päivän ohjelmaan tulisi kuulumaan bussimatka Frankfurtiin ja sen jälkeen lento Helsinkiin, joihin yhteensä menisi lähes koko päivä. Aamiaisen jälkeen meillä oli aikaa shoppailla ja ostaa eväät bussimatkaa varten kauppakeskus les Hallesista. Ostimme myös raitiovaunuliput matkalle hotellilta linja-autoasemalle. Lentomatkoilla suurin osa ajasta tuntuu menevän odottamiseen. Ensiksi pitää odottaa lähtöä linja-autoasemalle, sitten linja-autoa itseään asemalla. Mutta automatkan jälkeen, Frankfurtin lentokentällä, siellähän odotus vasta alkaakin. Onneksi keksimme myös tekemistä odottamisen ajaksi. Jotkut lukivat, toiset pelasivat korttia, ja kaikilla oli tietysti myös älypuhelimensa. Itse kirjoitin tätä blogia ja tein muita koulutöitä lentomatkan aikana. Odottamisen lisäksi matkan mukavuutta haittasi bussissa ollut mies, joka pysähdysten aikana poltteli ulkona jotakin muuta kuin tupakkaa, ja hai...
Nous avons mangé le petit déjeuner à 8.45. Aprés, nous sommes allés dans la Musée alsacien. La musée raconte l’histoire de l’Alsace. Puis, nous sommes allés dans une autre musée. C’est appelé la Palais Rohan. Il y a une collection de céramiques et de mobilier. Quand il été 12 heures, nous sommes allés dans un restaurant. Beaucoup d’etudiants ont pris l’entrecôte et les pommes frites. Sur la route de notre auberge nous avons visité l’église Saint-Pierre-le-Jeune catholique. À 17 heures nous sommes allés au cinéma pour regarder la filme Sauver ou périr. L’intrigue du film était facile à suivre, mais le dialogie était parfois difficile á comprendre. Le soir nous avons diné à notre auberge et avons joué au billard. Söimme aamiaisen hostellilla kello 8.45. Sen jälkeen lähdimme kävelemään kohti museota nimeltään Musée alsacien. Tutustuimme siellä Alsacen alueen historiaan. Koska emme saaneet museoista tarpeeksemme, kävimme vielä toisessa museossa, Palais Rohanissa. Museossa pääsi...